muumimamma.jpg

Elämä on opettanut ajamaan yhteisiä asioita

Vammainen tyttäreni teki minusta poliitikon.

Olen toiminut kymmenen vuotta poliittisissa luottamustehtävissä. Sitä ennen olin aktiivinen vanhempainyhdistyksissä, seurakunnassa ja ammattiyhdistysliikkeessä.

Suuri ja värikäs perhe on kasvattanut minusta taitavan joukkuepelaajan. Pitkä taival yksinhuoltajana on opettanut tunnistamaan omat voimavarat ja pitämään niistä huolta.

Nyt 24-vuotias tyttäreni on lievästi kehitysvammainen nuori aikuinen. Taistelut Minnan kuntoutuksen ja opetuksen järjestymiseksi saivat minut lähtemään ensimmäistä kertaa ehdokkaaksi kuntavaaleihin vuonna 2008. Kuntavaaleissa 2017 sain 525 ääntä, joka oli Heinolan suurin äänimäärä. Olen oppinut, että asioihin voi vaikuttaa.

Olen 52-vuotias sairaanhoitaja, Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, STTK:n edustajiston puheenjohtaja ja Päijät-Hämeen maakuntahallituksen jäsen.

Kannan vastuuta tulevaisuudesta myös neljän nuoren aikuisen äitinä ja kolmen lapsenlapsen mummona.